Kesken

18.6.2013

En lopeta mitään!

Olen aloittanut vuoden sisällä kaksi samankaltaista projektia: blogimme ja päiväkirjan. Alkuihin liittyvissä muutosfantasioissa kirjoittaminen auttaa keskittymään asioihin — kirjoittaminen on käsittelemistä, spiraalista kiertymistä otsikosta (sisällöstä) ulkoneville kehille. Ennen kaikkea olen olettanut jäsenteleväni kauniisti asioita, jotka ovat kirjoittamattomina vain ajatuksia eli änkytettyjä yleisnimiä ("vaatekappaleet", "fragmentaarisuus", "fantasia", "veri"; ilmeisesti mun ajatukset rajoittuvat yhdellä hetkellä myös äänteellisen läheisyyden perusteella).

(Edellisten sulkujen sanat ovat tässä tietysti myös esityksenä siitä, että on olemassa asioita, joista saattaisin kirjoittaa. Vaikka kirjoitusyritykset ovatkin olleet jänteettömiä, en ole antanut periksi! Yrityksistä on ainakin noiksi sanoiksi!)

Reflektion tarkoituksena on siirtää tämä teksti (eli itsensä?!) kommentoimaan blogimme otsikkoa ja kuvausta. Tavoitteeni tässä kirjoitustodellisuudessa (joka on todellisuus, jossa kirjoitan, ja todellisuus, jolle kirjoittaminen merkitsee jotain) on summa
tarkkuus + lisääntynyt taipumus virheisiin.
Se toteutuu parhaimmillaan vieraassa kieliympäristössä. Ja, kas vain, tässä on muka syy sille, miksi kirjoitusalustani ovat niin vähäsanaisia. Olen yhä, taas, Helsingissä, jossa kieli muuttuu selkeäksi ja yleistäväksi, kirjoituskelvottomaksi! Vaikuttava tekosyy. Kuitenkin,

tarkkuus + lisääntynyt taipumus virheisiin;
myös runot toteuttavat parhaimmillaan tuon toimituksen.

Runo myös auttaa parhaimmillaan lukijaansa assosioimaan yli itsensä, siirtämään lukemisensa navan maailmankaikkeuteen. Tällä ajatuksella yritän seuraavaksi tuoda asioita myös tämän blogin kirjoituksiin: kirjoittaa niin, etten tekstin ympärille jäsenny ainakaan minä. Kun olen tämän kerran rikkonut tuota periaatetta vastaan, olen ehkä saanut rikkomuksista tarpeekseni?

10.10.2012

><

Lisäys edelliseen: rohkeammalta tuntuu sittenkin olla jättämättä väliä, jatkaa, kunnes se ei ole enää vaihtoehto, olla lopettamatta, vaikka on loppumassa. Olla tauotta vaarassa tulla katkaistuksi. Juuri rohkea on oltava.

Kurottu muistikirjoista

Näen unia, joissa eläimet katoilevat rakoihin.

Eläimet (suurin osa niistä on koiria, mutta muistan myös saukon, joka muuttui leuattomaksi kalaksi, ja sammakon) ovat passiivisia eivätkä välitä. Välit, joihin ne katoavat, ovat voimattomia ja imuttomia. Välit ovat vain jääneitä.

Himoitsen ulottuvuutta. Olen pakkomielteisesti samaa ja ottamatta huomioon etäisyyksiä, koska on olemassa riski, ettei väli pidä, välinpitämättömyyden riski, radallaanpitävienvoimiensammumisenriski,

koska voi olla, että kaikki, minkä jätän tyhjäksi, onkin vailla merkitystä.